Ulkona mukavuus alueelta
En edes tiedä, mikä minun mukavuusalueeni on. Onko sellaista? Mitä epävarmempaa ja epämukavampaa elämäni on, sitä rauhallisemmaksi muutun! Silloin on tuttua, turvallista. Turvattomuus luo turvaa, siihen olen tottunut,siinä olen kotonani. Ahdistus rauhoittaa kieroutunutta mieltäni.
Vietin eilen leffailtaa poikani kanssa. Alice in wonderland, loistoelokuva ”hulluuden” ylistyksestä. Lempikohtaus: Am I mad? Yes honey – you are, but don’t worry, all the best people are! Minuuteni pirstaleisuus tekee jollakin määritelmällä minusta hullun, mutta se tekee minusta myös selviytyjän. Olen viettänyt monipuolista, vilkasta elämää. Teen jatkuvasti asioita niin monitasoisesti, etten pysy itsekään kärryillä. Jos sanotaan, että ihminen käyttää keskimäärin 10% aivokapasiteetistaan kerralla, niin minulla hyrrää kyllä himpun verran enemmän! 😂
Yhdistyksemme pyörii ja sen erilaisia some sivuja päivittelen. Olen 7 eri facesivun/ ryhmän ylläpitäjänä. 3 twitter tiliä löytyy vastuultani ja insta kuuluu myös arkeeni, enkä minä ymmärrä noista medioista yhtään mitään. Olen jakanut itsestäni noihinkin jotkut omat puolensa ja siksi en koe tätä yhtään kuormittavaksi. Joku minussa hoitaa noita. Jotkut eri tyypit eri medioita. Hassua! Kummallista. Joo sairasta ja hullua ja outoakin varmasti, mutta en välitä. Minimuotoisuuteni on mahdollisuuteni. Se on antanut ja antaa nytkin minulle mahdollisuuden elää rikasta elämää.
Tulen toimeen exieni kanssa nyt loistavasti. Olen ystävä kummankin veljeksen kanssa, joista molempien kanssa minulla lapseni. Vietän aikaa ja autan heitä. Olen edelleen osa tuota perhettä, nyt vain enemmän ”siskon” roolissa kuin aiemmin. Opin tuolta pyyteetöntä rakkautta. Tuo perhe on ja tulee aina olemaan minulle tärkeä! Heidän kanssaan olen kasvanut ja kypsynyt viimeiset yli kakskyt vuotta,yli puolet elämästäni. He ovat olleet rinnallani terapiapolkuni viedessä minua syviin menneisyyden tuskiin. He ovat tukeneet minua enemmän kuin omat vanhempani ovat koskaan osanneet tai pystyneet. Olen kiitollinen.
