wappuaaton ahdistus
Tai no eipä juuri vappuun liity mitenkään, mutta olotilani on ollut koko päivän melkoisen tuskainen. Onneksi iltaa kohti sentään hivenen alkaa järjen ääni voittaa ja tunnekaaos painua taka-alalle. Muistuttamalla olemassa olostaan, tuo oksetus, ahdistus, pahan olon tunne taas vaan sai minut epäilemään omaa kykyäni selvitä näiden tunteideni kanssa. Hetkellisesti pelkään hallinnan pettämistä ja luottamus paremman voinnin mahdollisuuteen katoaan tuon järkyttävän kokonaisvaltaisen kuvotuksen alle. Minut valtaa vain halu päästä pois täältä, mikä on siis täysin eri asia kuin oikeasti haluta tehdä itselleen jotain lopullista. En minä halua tehdä itselleni pahaa, en vain pahimmissa oloissa jaksaisi selvitäkään. Onneksi tuokin olotila meni ja menee ohi, sen muistaminen on vain pirun vaikeaa, silloin kun on tunnekaaoksen keskellä.
Ihmettelen joka kerta yhä uudelleen, miten voi unohtaa miltä tuntuu, kun olo on oikeasti paha olla? Ei siis mikään pikkusievä vähän ahdistaa olotila, vaan tunne siitä että ei vaan kestä enää yhtään hetkeä. Tunne, kun jokaikinen solu huutaa tuskasta. Tekee mieli vain itkeä ja karjua. Koko keho kouristelee ja elää täysin omaa elämäänsä. Ihmettelen, miten hienosti ihmismieli kykeneekään sulkemaan nuo voimakkaimmat ahdistukset jonnekin ulottumattomiin, kunnes jokin laukaiseva tekijä sysää sen kaiken koko voimallaan vasten kasvoja. Voiko nuo tunnemuistot joskus lievittyä? Vai onko niiden kanssa vain opittava elämään ja senhän kyllä jo osaan. En vaan jaksaisi. Väsyttää! Vappuaattoni menee siis kotisohvalla peiton alla palellessa ja itseäni kokoamassa. Keräilen sirpaleitani jälleen kerran kasaan ja yritän kasata itseni edes hitusen kestävämmäksi. Toivoa on, vaikka se hetkittäin tuntuukin lipuvan ulottumattomiin!
Parempaa wappua kaikille muille!
