Muutosten pyörteissä
Ero etenee, pankki keskustelut olivat katastrofi, josta ahdistus paniikki ja epätoivoinen vuokrakämppien haku, kunnes tajusin soittaa toiseen pankkiin ja nyt laina järjestyykin niin, että voin jäädä asuntoon. Jee. Kai. Pelottaa ja ahdistaa samalla hinkun intoa ja odotusta. Tämä on hyvä poitsumme kannalta, mutta olisiko minun ollut helpompaa aloittaa elämäni alusta aivan eri paikassa? Joo dissoilevalle ihmiselle tekee hyvää pysyvyys, se pakottaa johonkin tunneyhteyteen ”edellisen” elämänvaiheen kanssa, jonka kovin taitavasti meinaan jo nyt häivyttää mielestäni. Saan vuodet katoamaan muokkaamalla itseni uuteen muotoon, joka ei tunnista itseään edellisestä. Toistan kaavaani. Tätä pyrin jotenkin välttämään,siinä vielä kovin hyvin onnistumatta.
Tunnen itseni taas nuoreksi. Elän täysillä. Nautin hetkistä ja ihmettelen missä on suru. Sitten se tupsahtaa kylään, hautaa muut alleen, ei löydykään toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, mutta tämä vaihtuu toiseksi, ennen kuin ehdin kunnolla tajuta sen olemassa oloa. Sitten en enää tunnekaan surua laisinkaan. Se jää taka-alalle piiloon. Odottamaan seuraavaa hetkeään.
Käytiin boulderoimassa tänään. Se oli kivaa. Nautin täpöllä. Elin hetkessä. Unohdin kaiken haastavuuden elämässäni. En ollut läsnä vaikeuksille, en paperityölle, en elatuspohdinnoille, en rahahuolille. Fyysisen kuntoni ja kestävyyteni ei ole huippua, mutta tein parhaani. Yritin ja kokeilin erilaisia tekniikoita. Tähtäsin kohti huippua usein sinne onnistuenkin. En antanut pelon voittaa. Tipuin ja yritin uudestaan. Sitä elämä on jatkuvaa ponnistelua kohti huippuja, sitkeää yritystä. Tahdonvoiman kehittämistä ja rakentamista. Luovuttamatta jättämistä. Saavutuksista iloitsemista. Välillä huilaamista ja sitten taas pystyyn kömpimistä.
