Itsevakuuttelua
Olo on edelleen paska, mutta pitää yrittää löytää keinoja vahvistaa omaa uskoa elämään ja siihen, että selviän kaikesta. Meillä ei puhuta. Ollaan hiljaa ja leikitään, että asiat ratkeavat itsestään. Räjähdellään sitten taas neutraalia. Mä olen siivonnut hullun vimmalla. Putsannut kaappeja ja tehnyt elämän inventaariota. Se on helpompaa. Luopua tavaroista, valmistella itseäni mahdolliseen eroon.
Itkuhetkiä on pitkin päiviä. Niin naurua ja sitten väsymystä, epätoivoa ja helpotusta, raivoa ja rauhaa. Kaikkea yhtäaikaa ja erikseen. Sekoituksena sellaisena coctailina, ettei minun pieni dissoileva pääni pysy perässä. Hypin pompin, hetkittäin unohdan kaiken ja haluan vaan kainaloon. Sitten taas vahva selviytyjä tunnetila valtaa kaiken tieltään ja halu olla yksin nostaa päätään, kunnes epätoivo ja takertuminen ja ikävä pyyhkäisee ylitse.
Saanko hypätä suoraan vaikka vuoden päähän? Uskon, että silloin asiat ovat jo loksahtaneet johonkin suuntaan ja asettuneet ehkä joillekin uomilleen. Toivon ainakin. Ehkä silloin taas kukoistan!
