I am holding on
Vaikeampia päiviä. Sinnittelen. Olen täällä. Haluan elää, mutta kaikki on raskasta. Kävin eilen katsomassa autoa, ei ollut hyvä. Se edustaisi minulle vapautta, mutta en pääse niitä katsomaan rauhassa. Olen jumissa. Jumissa kodissa, jossa juuri nyt on vaikeaa olla.
On ollut rauhallisia ja tasaisempiakin hetkiä. On puhuttu. Suoraan kaikesta. Paljon on kuormaa välissä. On siellä hyvääkin. Mutta paljon on muutakin. Ja jotakin tärkeää puuttuu. Jotakin, mille ei ole sanoja. Joku yhteys. Lämpö. Välittäminen. Se on puuttunut jo jonkun aikaa. Tajuan kyllä, vaikka minä en ole se joka sanoo sen ääneen. Enkä tiedä, emme kumpikaan tiedä, voiko sen tunteen saada takaisin. Voiko sen löytää uudestaan, kaiken jälkeen mitä välissämme on ollut? Olemme olleet tässä tilanteessa aiemminkin, silloin korjasimme asioita, jaksammeko/ haluammeko yrittää tehdä sitä työtä uudestaan? Olemme kumpikin muuttuneet. Kasvaneetkin tahoillamme, osin eri suuntaan. Voiko polkumme vielä löytää toisensa?
Olen uskonut joskus, että meillä on jotakin erityistä, silloin tuo tunneside vielä oli läsnä, se kantoi vaikeuksien läpi. Nyt en oikein saa siitä kiinni. En tunne itseäni enää mieheni silmissä erityiseksi. Enkä tunne itsekään enää miestäni erityiseksi/ arvokkaaksi/ tärkeäksi. Vai tunnenko? Jollain tasolla kyllä. Jollakin tavalla kyllä. Mutta en osaa sitä enää näyttää, en osaa sitä ilmaista. Olen antanut juovan välissämme kasvaa. Onko se liian suuri? En tiedä. Aika näyttää. Nyt yritän jaksaa päivä kerrallaan. Pitää itseni kasassa. Löytää itsestäni välittäminen ja rauha itseäni kohtaan, vasta sitten voin miettiä mieheni merkitystä elämässäni. Minun on rakennettava onni ja luottamus elämään sisälläni, ilman toisen turvaa, koska itseeni tukeutuen ja turvautuen löydän pysyvämmän rauhan, josta pystyn ammentamaan toisellekin, oli se sitten yhdessä tai erikseen. Nykyisen mieheni kanssa, tai yksin. Tai mahdollisesti joskus jonkun toisen kanssa. Elämässä asioilla on oltava joku tarkoitus! On vain pakko olla. Tämä on koetinkivi, joka näyttää suuntamme. Testaa tahtoamme, valmiuksiamme rakastaa. Tarkoittaen se sitten irti päästämistä tai yhdessä jatkamista. Molemmissa vaaditaan toisen kunnioitusta ja yhteistä tahtotilaa toimia sen kaikkein tärkeimmän eteen. Poikamme pitää meidät aina linkittyneinä toisiimme. Se on liima, jonka kautta on meidät pakotettu näkemään hyvä toisessa kaiken surun, pettymyksen ja mahdollisen katkeruudenkin takaa. Lapsi on syy toimivan suhteen säilyttämiseen. Meidän valintamme on nyt se,mitä tuo suhde käytännössä tarkoittaa. Onko se yhdessä elämistä vai erikseen asioista sopimista, vuorottelua ja jakamista.
