Kiitollinen
Kävin taas toisen terapeuttini luona. Sain olla turvassa, lähellä pienenä. Sain lohtua, kun tipuin taas pienemmän minua tunne-, ajatus- ja kokemusmaailmaani. Sattui, halusin kuolla. Hiljainen itku, äänetön huuto, tuska, joka väänsi kehoani, sai olla. Sai näkyä. Toinen pysyi rauhassa, silitti, kertoi, miten ei ole hätää. Vastaili pienen minussa kysymyksiin. En muista saa kiinni, mitä kysyin. En vain tiedä. Mutta tiedän, että tarvitsin ne vastaukset, sen huomioinnin. Minä luotan tuohon ihmiseen. Uskallan turvautua ja tuntea hänen lähellään monitasoisesti. Tätäkö on turvallinen kiintymissuhde? Tältäkö tuntuu saada hyväksyntää sellaisena kuin on? Tätäkö on sisäinen rauha pahankin olon keskellä? Tätäkö olisin lapsena tarvinnut niin kovin kipeästi?
Tämä sattuu. Sattuu ihan vitusti. Tämä rikkoo kaiken minussa. Musertaa itsenäistä ”selviytyvän” kuortani juuri sellaisella tavalla, jota kaipaan, jota kipeästi tarvitsen. Tämä eheyttää. Eheyttää enemmän kuin mikään aiemmin kokemani. Saan olla pienenä, haavoittuneen lähellä, turvassa, suojassa. Minut hyväksytään ja nähdään kaikkena mitä olen. Vihani ja kiukkuni kohdataan myötätunnolla, sen taakse halutaan nähdä.
Terapeuttini kannustaa minua kohtaamaan kipuani. Triggeröi kiinni haastaviin tunteisiin, muttei jätä yksin. Ei vaadi pysymään sietoikkunassa, vaan elää rinnallani tunteet sietämättömän pohjamudan keskellä. Auttaa läpi, ei kiirehdi, mutta kuuntelee. Kun en kestä enempää. Kun haluan vain kuolla tuo turvaa palauttaa nykyhetkeen. Ei pelkää sekoamistani, vaikka kehoni kouristaa, minusta kuuluu vain tuskan korinaa, vaikka en saa henkeä, vaikka oksettaa. On läsnä kaikelle, huokuen rauhaa ja myötätuntoa kipuani kohtaan. En ymmärrä tätä. En käsitä. Mitä tämä on? Onko tämä normaalia? Näinkö minut olisi kuulunut jo lapsena kohdata? Suru on pohjaton. Se hukuttaa minut alleen, ja huomaan vetäväni ylleni vahvan kuoren. Hymy nousee kasvoilleni ja tunteet katoavat. Haihtuvat pois tietoisuudesta. Dissoverho laskeutuu suojakseni. Menee yli. Käsityskykyni ei riitä enempään. Ei nyt. Ei tällä kertaa. Ja se saa olla näin.
