Vaikuttamista
Miten olen valmis toimimaan? Miten voin vaikuttaa elämässä niin, että tietoisuus traumojen vaikutuksista lisääntyy sekä auttavien tahojen, että ennaltaehkäisevien työntekijöiden kuten lastensuojelun piirissä. Kollegtiivinen dissosiointi on yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. Lapsia ei kuulla, ei nähdä traumatisoitumista oireiden taustalla. Ei osata korjata luottamuksen vaurioita.
Keskusteluterapialla on oma tärkeä roolinsa, merkityksensä kielellistämisen ja yhteyden luomisessa, mutta vakavissa traumoissa tarvitaan muutakin. Pelkkä puhuminen ei korjaa kehon ja turvallisuuden tunteen vaurioita. Ei poista itseinhoa ja saa säikkyreaktioita lievittämään. Suomessakin tarvittaisiin traumatisoituneiden hoidossa enemmän yhdisteleviä asiakkaan tilanteen mukaan kehittyviä ja eläviä hoitojen yhdistelmiä. Jollekin musiikki-, taide-, luovakirjoitus-, tanssi-, läheisyys-, fysio-, rosen-, draama- seikkailuterapia voivat tuoda tarvittavia välineitä eteenpäin pääsemiseksi. Joku kokeilee kaikkea, toiselle toimii yksi muttei toinen. Perinteinen psykoterapia on kovin suppeasti avautuva.
Koppiterapiasta on päästy esimerkiksi fysio- ja toimintaterapian saralla eteenpäin etenkin lasten parissa jo vuosia sitten. Miksi psykoterapian kuvitellaan vaikuttavan edelleen parhaiten piilossa neljän seinän sisällä? Eikö tukea tarvittaisi nimenomaan arjen haasteisiin? Onnekseni minulla on toinen terapeuteistani hyvin luova ja vapaa kokeilemaan erilaisia keinoja haastaa minua. Myös ystäväni terapeutti on lähtenyt veden äärelle ja vihaa purkamaan luontoon. Näillä avoimemmilla terapeuteilla on vahvuutta luottaa itseensä, ei teorioihin. He ovat tasapainoisia ja rajaavia, ilman yläpuolelle asettautumista. Heissä on kykyä hakea luottamusta keinoin, joita joku toinen katsoo paheksuen. Heissä on todellista välittämistä. Kykyä astua ihmisen elämään alas norsunluutornista. Kohtaamaan ne haavat raakoina, avoimina. Kykyä asettua ihmisenä vierelle, lähelle.
Pyyteetön hyväksyntä, välittäminen. Turvallinen läheisyys korjaa vaurioita tehokkaimmin. Tämä on mutu tuntemus kokemus niin vertaisten kuin omien terapeuttieni taholta vahvistettuna. Psykoterapeutit helposti puhuvat ristiin. Tunteet on ok, mutta eihän ne saa näkyä/ kuulua. Niiden pitää pysyä ”sietoikkunassa”. En siedä tuota sanaa! Jos ei koskaan ole saanut tuntea, niin ne ovat vahvoja. Niiden voima on usein terapeutin sietoikkunan ulkopuolella, vaikka itse niiden kanssa pärjäisikin. Tämä kokemus siis muutaman naisterapeutin kanssa. Nyt saan tuntea. Terapeuttini kestävät rauhallisina. Heitä ei tarvitse suojella. Saan kokemuksia joilla korjaan lapsuuteni vaurioita, ehkäisen toivottavasti lasteni traumatisoimista. Poikani sanoi eilen miten olen välillä ihan lapsi, muttei se ole ole pelottavaa, hassua vain. Sanoittamalla hänelle tunteita ja kertomalla avoimesti omista haasteistani hänen ymmärtämällään tavalla toivon tukevani hänen kykyään kohdata tunteitaan.
Mitä muuta voin tehdä? Kirjoittaa, avata omaa tarinaani. Näyttää mitä tämmöisen elämä on. Kertoa hyvistä hetkistä huonojen rinnalla – Elämästä epätäydellisyydessään.
Eilen osallistuin Skype palaveriin asian tiimoilta. Voimani kuluivat itseni kasassa pitämiseen. Oman kuva katsominen ja vieraat ihmiset vetivät minut ylivireäksi, irti olevaksi hymytytöksi. Ajatuksista en saanut kiinni. Siksi nyt pohdin. Voinko tehdä jotain. Voinko osallistua koulutuksiin, kyllä. Sekä asiantuntijana kokemuksen, että ammattinikautta. Mutta tarvitsen luottamuksen. Niihin joiden kanssa olen. En voi puhua ilman turvaa. Ilman ihmistä jonka tiedän hyväksyvän minut tämmöisenä. Tuota tunnustelin. Rauhassa tutkin. Lopputulos positiiviseen kääntyvä! Odotellaan seuraavaa mahdollisuutta, jos sellainen on tuloillaan.
♡
Sitä ei tarvine sanoa että olen vahvasti samaa miltä kanssasi ystis. Olet rohkea ja ihana!
Mulla taas on vain lähes huonoja kokemuksia miesterapeuteista, on tuntunut että monet miesterapeutit ei oikein osaa pitää rajoja naispuolisten potilaiden kanssa. En tiedä miksi.
Päärynä, tuo on valitettavaa ja selvä, ettei luottamus rakennu, jos ei tunne olevansa turvassa. Terapiasuhteen tulisi mallintaa sitä turvallista kiintymissuhdetta, joka lapsella kuuluisi olla muodostunut vanhempiinsa, jos terapiassakaan ei saa tuntea pyyteetöntä hyväksyntää kokonaisena, eihän se voi korjata mitään? Toivottavasti olet löytänyt hyvän naisterapeutin rinnallesi, minulla niistä huonoja kokemuksia. 😊