Voimauttava vertaisviikonloppu
Kotimatkalla selkävaivaisena bussissa. Viisi ja puolituntia matkaa. Aikaa miettiä. Rankka mutta hyvä viikonloppu. Paljon triggereitä, paljon tiputuksia, paljon turvaa, itkua, naurua, vihaa. Pomppimista olotilasta toiseen. Uusien ihmisten kohtaamisia kasvotusten. Näkyvyyttä herkkänä ja kovempanakin. Rankkaa, mustaa huumoria, jota vain vertaisten kesken voi viljellä. Voi vitsailla tästä miten me ollaan niitä pahoja ja kaikkia pedofiileja pitää ymmärtää, kun niinhän monen meistä kokemukset asioista puhuessamme ovat olleet. Ei kukaan halua kuulla tai tukea vaan hiljentää ja sysätä hullunleima otsassa lääkityksellä ”korjattuna” nurkkaan häpeämään, kun näiden puhumisesta aiheutuu niin paljon mielipahaa muille.
Bestikseni tuli miesystävänsä kanssa autolla vastaan. Se jo eka triggeri. Automatkalla sitten melkoista tunnerallia, jossa kyllä sain turvaa, silti vahva häpeä sen jälkeen. Vittuilut ja paniikit vaihtelivat moneen kertaan matkan aikana. Hetkeksi joku järkevämpikin oli ja sitten taas vauhti päällä. Ei kovin vakuuttava ensivaikutelma! 😄
Sen rauhotteluun meni eka ilta. La oli tarkoitus käydä moikkaassa muitakin bestikseni vertaisystäviä, johon jo etukäteen mulla melkoinen mustis olo vahvana. Ja kyllähän tuo useampaan kertaan pitkin iltaa puski pintaan, etenkin kun kaikki oli tosi mukavia. Saunan lämmitys olikin sitten uusi triggeri.
Mikä vitun vekotin on sähkökäyttöinen vesipumppu? Täysin järjesvastainen ällötys kapistus. Käynnistys on ulkona ja letkusta alkaa tulla vettä hirveällä pu pum lätkytys tahdilla eikä siitä vitun letkusta voi päästää irti kun ruiskii jokapaikkaan ja se ääni ahdistaa ja menin ihan jumiin. Kun sit toinen ystävä tajus, et joku on pielessä ja otti sen tyhmän letkun niin siitä sit juoksinkin pihalle yökkimään ja tärisemään. Hetken kivellä kuluttamisen jälkeen vielä ystiksen kainaloon kippuraan märisemään.
No kyllä hällekin rannassa jalattomuus ja krampit taas päälle ja käytännössä kantaen/ askellusta fasilitoiden kertaalleen mätästäkin nuuskutellen saatiin hänet takaisin mökkiin turvaan. Paljon hyvää näkyvyyttä rikkinäisinä ja silti vahvoina. Kuvauksia. Voimauttavia valokuvia, joita en vielä uskaltanut katsoa. Kuvauskin mulle vähän triggaavaa, silti tavallaan mielenkiinnolla ootan mitä niistä tulee. Voi olla ainakin osa oikeasti hyväkin kokemus. Aina en oikein tunnista vielä mikä on minusta kokonaisuutena hyvä asia ja mikä menee yli. Sitä vasta opettelen. Mutta hissun kissun sekin kai selkenee.
Nyt tavallaan rauhallinen, mutta väsynyt olo. Pelottaa vähän miten mustis myöhemmin iskee. Aiemmin nuo ihmiset eivät ole tuntuneet minulle todellisista. Nyt he ovat, mutta ovat kaukana. Siitä joku suru tai oikeammin haikeus! Hyvistä, kivoista samalla aaltopituudella köyhistä ihmisistä ei tahdo joutua kovin kauas. Heistä tahtoo pitää kiinni. Ehkä syksyllä uudestaan! 🌞
