Järki käteen
Mielenkiintoista miten typerästi ihmiset kommentoivat toisten asioihin. Voisiko edes yrittää ymmärtää tai sitten olla vaan hiljaa. Tiedän ja tiedostan kyllä oman keskeneräisyyteni silti vedän hernettä nenään, kun minusta kommentoitiin terapeuttitasolla, että onpas pitkä matka eheytymiseen. Voi vittu! Onko tuo ihme! Tällä taustalla ei taida olla ihan hirveän suuri ihmetyksen aihe ja siltikin, mikä kommentti toi nyt on. Tosi ”kannustava”. Joo tuo kommentoija ei tiennyt minun olevan kyseessä jutussa jota luki ja kommentoi. Olin siinä vain etunimelläni, joten eipäs tainnut tunnistaa, mutta jokatapauksessa huvittavaakin. Minä kuitenkin toimin normiarjessa kohtuullisen näppärästi, joo tunteet ja järki on irti toisistaan. Joo en tunnista vihaa tekijöitä kohtaan. Ymmärrän heitä liikaa. Vihaan itseäni liikaa. Tunnen häpeää. Koen itseni osalliseksi, vaikka tiedän, että se on ”sairasta”.
Sairaiden ihmisten parissa kasvaneena se nyt vaan on minulle normaalia jollakin tasolla. He ovat minulle tärkeitä omalla sairaalan tavallaan, tunnen heitä kohtaan ylemmyyden tunteita ja häpeän sitäkin. Koen itseni ällötykseksi, vaikka kuinka yritän tuota itsestäni karistaa. Vihaan ihmisiä, jotka tekopyhyydessään kauhistelevat ja päivittelevät tekoja, kuitenkaan puuttumatta tai haluamatta oikeasti tukea ja auttaa muita. Vihaan ammattihenkilöitä, jotka kuvittelevat tietävänsä miltä minusta pitäisi tuntua. Jotka luulevat ymmärtävänsä, miten ”sairas” olen, osaamatta kuitenkaan auttaa millään lailla tunteideni hyväksymisestä ja kokemusteni vitun integraatiossa. Sanahirviö, jota en siedä. Mitä vittua tarkoitetaan integroitumisella. Kuka sellaista yksipuolista elämää edes kaipaa saati osaa elää? Mähän kuolisin tylsyyteen. Puhuin viimeksi terapiassa lääkityksestäkin. Toivoin pilleriä, jolla muitikuvat saa pois päästä. Sellaista ei kuulema ole keksitty! Ne pitäisi vaan kokea ja elää ja hyväksyä, jotta niiden vaikutus hiipuisi. Oikotietä onneen ei ole! Kuinka tyhmää. Zombilääkityksestä ei kuulemma minulle olisi mitään hyötyä, kun en ole koko ajan jotakin, en ole puhtaasti mitään ”normihäiriöden” kriteerejä täyttävää. Olen hemmetin toimintakykyinen ja yhtäaikaa täys seko. Ei sille ole määritelmää. Tai no on. Mutta eikö dissot ole pelottavia? En mä ole. Mä muistan ja tiedostan liikaa. Omasta mielestäni siis. Tämäkin on jana, jatkumo eritasoisia muotoja, kai mä tähän kuulun, vaikka jollain tasolla en tunnista lainkaan. Mähän oon täysin normaali! 😊
Arkijärki toimii suht kiitettävästi. Perushommat ja naapureiden kitinät ihan tavallisista helposti hoidettavista ongelmista hymyilyttävät ja turhauttavatkin. Miten jotkut saavat peruspuuhista niin saakelin hankalia? No mulla on kai sama Arkijärki kadoksissa tunnetasojeni kanssa. Niiden suhteen olen ihan kädetön. Niiden kohdalla minulta puuttuu perustaidot. Helvetin fiksuna ratkon älytehtäviä, mutta tunnepuolen pulmien edessä on sormisuussa. Kumpi on parempi/pahempi järjettömyys tunnetasolla vai käytännön tumpeluus toiminnassa? En tiedä. Varmaan tämä oma ylimielisyyteni ja sen kostautuminen ihmisten parissa toimiessani.
Millä tavalla pitkä matka eheytymiseen? Pystyt kuitenkin käymään töissä ja on perhe jne minkä luulisi olevan hyvä juttu kun monelle joilla vastaavia ongelmia eivät voisi kuvitellakaan tekevänsä kumpaakaan (esim minä tällä hetkellä). Eikö se osoita jo jonkinlaista eheyttä, kun ei ilmeisesti ole niinkään että täysin eri persoonat tietämättäsi puuhailisivat omiaan.
Kiitos kommentistasi päärynä! Olen pahoillani puolestasi! Anteeksi, jos vaikutan kiittämättömältä, kai sitä olenkin. Koen kyllä jollakin tasolla edistyneeni itse melkoisesti, mutta tiedostan nyt yhä selvemmin myös miten kaikki minuun on vaikuttanut ja vaikuttaa. Joo käyn töissä. Viimeksi tänään istunut joka tunnin välein vessassa itkemässä kuinka en ikinä puhu kellekään, kuinka tunnen pienenä, että haluan kuolla. Ja sitten silmät pyyhkien takaisin asiakkaiden pariin hymyilemään ja seuraavassa vapaassa hetkessä taas ahdistuksen kanssa vessaan pillittämään. Seksi on ongelma. En halua, tai muutun tunteettomaksi huoraksi tai jos satunkin kiihottumaan tuleekin itkevä hädissään oleva pikkutyttö paikalle. Mutta tiedän, minulla on asiat hyvin, en saisi valittaa. Tiedostan, että monilla on vieläkin vaikeampaa. Minulla disso on mahdollistanut tämän normielämän luomisen ja sekin tuntuu osin valheelliselta, koska siinä en ole ollut kokonaisena. Mieheni sanoo usein, ettei tajunnut silloin alussa miten rikki olen ja miten vaikeaa kaikki kanssani on. Ei ole tylsää. Muttei helppoakaan.
Niin yhteustietoisuus minussa yleensä toimii jollakin tasolla mukana, eli siinä mielessä olen toimintakykyinen kokonaisuus, mutta esimerkiksi kehoni reaktiot ovat usein melkoisen vahvoja ja niiden sietäminen ylittää usein järkiminän kyvyn pysyä kunnolla läsnä.
En tarkoittanut ettei saa valittaa, kyllä saa ja pitää. Ihmettelin vain että miksi tuo ammattilainen on sanonut noin tylysti kun jotkut tosiaan on ihan toimintakyvyttömiä. Toisaalta voi olla työssä käyvä joka ei muista mitä teki viime viikolla kun oli eri persoonassa (oletan, mulla ei puhdas did) joten eipä tämäkään niin simppeliä ole. Mutta uskon että olet edistynyt vaikkei siltä tuntuisikaan, jos vertaan vaikka omaan tietoisuuteen itsestäni tällä hetkellä.
Tuo oli vain kommentti lehtijuttuun, joka minusta oli kirjoitettu, joten ei siis tunne ja tiedä minua tarkemmin. Oma terapeuttini näkee kyllä edistymiseni, joka ristiriitaista kyllä voi ulospäin näyttää takapakilta. Lähinnä itseäni vain huvitti ulkopuolisen terapeutin kommentointi ilman tarkempaa tuntemusta minua kohtaan ja ottaen tosiaan huomioon, että monilla muilla olotila on paljon epävakaampi ainakin näkyvästikin. En loukkaantunut kommentistasi, mukava saada keskustella näistä asioista. Tämä on yleensä minun päiväkirjamaista vuodatusta ja unohdankin helposti, että tätä saattaa joku lukea. Toivottavasti tuo lohtua muille vastaavien haasteiden parissa kamppaileville. Siksi olen yleensä melkoisen peittelemätön tuntemuksissani täällä. Tämä on osa minun terapiaani. Joskus voisi olla mielenkiintoista lukea omia kirjoituksiani tuolta alkupätkistä. Vielä en ole uskaltanut.