Mitä me olemme?
Pääsiäisenä mietityttää mikä on olemuksemme perimmäisen totuus. Emme ole kehomme, emme ole mielemme, emme tunteemme, emme ajatuksemme. Mikä on sitä oikeaa minuutta? Onko sillä väliä? Mikä oikeasti on elämässä tärkeää? Mikä merkityksellistä?
Olemmeko täällä vain ”nauttimassa” ja kärsimässä vuorotellen, vai onko tässä elämisessä oikeasti joku merkittävämpikin tarkoitus? Mikä se on? Miksi jotkut saavat ”helpomman” elämän. Nauttivat taloudellista turvaa ja voivat keskittyä ottamaan kermat päältä, kun toiset taistelevat päivittäin pysyäkseen hengissä? Missä on oikeudenmukaisuus? Ei sellaista ole. Elämä on epäreilua ja se ei vain mahdu päähäni, miksi?
Pahat eivät saa palkkaansa, joo ei ole meidän tehtävä tuomita, pyh. Onko muka joku muu tuomio? En vain usko. Tahtoisin uskoa johonkin suuren voimaan tämän kaiken takana. Joku minussa on kateellinenkin noille jihadisteille, joilla on niin vahva usko oman toimintansa oikeutetuksista, että ovat valmiit uhraamaan oman ja toisten elämän omien ”haaveidensa” uskomustensa edessä. Heille todellisempaa on kuvitelma, mitä kuoleman jälkeen seuraa kuin tämä elämä tässä ja nyt. Entä jos tämä onkin se ainut hetki kokea tämä maailma? Ainakin tällaisenaan se varmasti on. Hetkiä emme saa takaisin, hyviä voimme muistella, pahoihin jumittua, mutta koskaan ne eivät täysin samoinlaisina palaa eteemme.
Miten siis tahdon tämän elämäni viettää? En tiedä. Töissä on pakko käydä, arkea pyörittää. Raha ei tuo onnea sanotaan. No ainakin se antaisi valtavasti enemmän vapautta valita, mihin aikansa käyttää. Se mahdollistaa maailman tutkimisen. Kokemusten hankkimisen. Vähentää stressiä ja sillä voi nykyään ostaa parasta mahdollista hoitoakin, eli voi vaikuttaa terveyteenkin. Sillä saa halutessaan perheenkin. Rikkaat yrittävät tuolla tavoin lohdutella köyhiä, etteivät nämä vaatisi samoja etuisuuksia. Ettei katkeruus saisi valtaa.
