Näemmekö toisiamme?
Tämä ajatusketju lähti tuosta salakuvaus kohusta. En puolustele sitä se oli väärin. Mietin vain mitä, meidän kehomme näkeminen tai edes sen ”omistaminen” seksin kautta todellakaan merkitsee. On loukkaavaa, kyllä aikuisillekin ihmisille, mutta kun on itse kasvanut täysin irti kehostaan, niin noiden asioiden merkitys on minulle varmasti osin vääristynyt. En osaa kauhistella tarpeeksi.
Kaksi aikuista ihmista yhdessä intiimissä hetkessä, se voi olla kaunista ja puhdasta. Sen kuvaaminen ja näyttäminen muille on väärin, mutta kertooko sekään kellekään mitään noista ihmisistä? Ainakaan siitä, jonka suostumusta kuvaan ei ole kysytty. Mitä kukaan hänestä näkee? Hänen kehonsa. Mutta kuka hän on? Mistä hän unelmoi? Mistä hän pitää tai ei pidä? Mikä hänelle on tärkeää? Kehomme on vain asuntomme. Ei sen enempää tai vähempää. Siitä on hyvä pitää huolta, sen saa piilottaa muilta, sitä saa suojella ja hoitaa. Saa valita, ketä sinne päästää sisään. Mutta, kun joku murtautuu sisään tai huokutellen livahtaa asumaan, mitä se kertoo meistä? Onko sillä väliä? Voiko sen vain pyyhkiä pois? Joku levittelee kuvia asunnostamme, voimme siivota ja muokata sitä uudestaan. Voimme päästä yli siitä.
Voimmeko tuomita sen joka kuvia katsoo? Voimme jos talossamme tapahtuu rikos! Mutta jos istumme yhdessä sohvalla onko se lynkkauksen syy? Etenkin jos tuo katsoja ei tiedä kameran asennetun taloon salaa?
Outoa on ketä kiinnostaa katsella toisten elämää. Mutta on ihmisiä, jotka siitä saavat kiksejä. On ihmisiä jotka itse haluavat katsella mitä kodissaan tapahtuu. Usein he kuvaavat vain itselleen, mutta jotkut tykkäävät näytellä muillekin. Olkoon se heidän asiansa. Minua ei kiinnosta kuvata tai katsella. Minun kotini saisi pölyttyä rauhassa, jos niikseen tulee. Mutta en ymmärrä tällaista härdelliä.
Minulla on omat pelot siitä onko minusta lapsena kuvia. Jos on en sille mitään voi. Se on sairasta.
