Haluan oppia ”näkemään” paremmin
Olen kyllästynyt katsomaan läpi sormieni muiden sokeutta omia haavojaan kohtaan. Olen väsynyt tukemaan ja kannattelemaan niitäkin, joiden olisi tarkoitus olla minunkin tukenani. Inhimillistä. Tiedän. Enkä näe omiakaan kipukohtiani läheskään aina selkeästi. Riippuu täysin olotilastani, tunnetasostani, miten hyvin olen kartalla edes itsessäni, miten hyvin tiedostan toimintani ja käyttäytymiseni syitä, mutta minä teen töitä kehittääkseni. Minä tunnustan, että minulla on ongelmia enkä tahdo sietää sitä, miten jotkut välttelevät oman rajallisuutensa kohtaamista.
Löysin terapeuttini haavan. Olen tiennyt sen olemassa olosta jo pitkään. Olen vältellyt sen kohtaamista, koska se on myös minun pienten kannalta tärkeässä kohdassa. Olen vältellyt, mutta myös yrittänyt nostaa sitä esiin. Nyt se on pöydällä ja olen pettynyt terapeuttini kykenemättömyyteen kohdata ja myöntää tämän ongelman koskevan myös häntä. Terapeuttini sortui ensimmäistä kertaa puolusteluun, kiertelyyn ja välttelyyn. Yhtään kunnollista selitystä tähän ongelmaan en saanut. Yhtään ehdotusta, miten pääsisimme tästä eteenpäin ei tullut. Hänestä tuli tavallaan hyökkääväkin. Se oli jollakin tasolla pelottavaa, mutta myös surullista. Miten syvä tämän haavan hänessä täytyykään olla. Minussa joku näki siellä pienen yksinäisen pojan, joka piilotteli järkeilyn ja täysin erilaiseen asiaan kiertelyn takana.
Tämä aihealue on terapioiden tabu. Turvallinen läheisyys on joidenkin terapeuttien mielestä ok. Se on toisille menetelmä muiden joukossa. Keino osoittaa välittämistä ja luoda turvaa pienille ja vahvistaa kiintymystä kuitenkin välttäen ripustautumista. Toisille terapeuteille tämä on kauhistus. Minun siis lukeutuu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Halaus tai turvallinen kosketus esimerkiksi käteen, ei kuulu terapiasuhteeseen. Enkä ymmärrä miksi? Minussa pienille tuo on vahvistus siitä, miten ne ovat ällöttäviä likaisia hirviöitä. Niille tuo on merkki siitä, että ne on pelottavia. Niille tuo on vahvistus, että ne muuttaisivat tuonkin pahaksi, jos se koskisi. Niille tuo on vahvistus ettei niistä voi tykätä. Niille sanat ovat merkityksettömiä. Niiden ymmärrys ei riitä tuon käsittämiseen, etenkin nyt kun on toinen paikka, jossa tuokin on ok. Jossa niille kerrotaan, ettei niitä satuteta ja jossa niiden annetaan olla olemassa. Ilman tuota olisin nyt aivan rikki. Tuo on minun pelastukseni tässä tilanteessa. Auttaa minua näkemään, miten tämä asia ei ole minusta kiinni. Vaan miten tämä asia on terapeutin oma ongelma. Mitä vahvemmin hän selittää, ettei hänellä ole ongelmaa läheisyyden suhteen, kun halaa hän kavereitakin, sitä enemmän minä tunnen myötätuntoa.
Minä haluan nähdä, ymmärtää ja hyväksyä haavani. En halua päätyä kiertämään niitä älyllistämisen ja etäisyyden kautta. Haluan päästä eroon tästä tunnetilasta toiseen hyppimistäni. Minä haluan oikeasti vapautua demoneistani. Haluan oppia näkemään toisten haavat, jotten anna heidän sokeutensa iskeä minuun. Omien haavojen kohtaamattomuus, johtaa puolustusasemiin nousemista, joka estää aidon läsnäolevan vuorovaikutuksen.
Voiko tämä terapiasuhde siis enää antaa minulle mitään? Ainakaan pienet eivät luota tai halua näkyä, koska tippuessani niihin jään jälleen yksin, mikä on vain traumojeni toisintoa vailla korjaavaa elementtiä. Terapian päätös prosessi minun on kuitenkin syytä tehdä huolella. Kohdata omat pettymykseni, kuten myös nähdä se kaikki hyvä, mitä tämä matka on minulle antanut. Aikuisuus minussa on vahvistunut hurjasti. Vihan tunteideni kanssa pärjään nykyään paremmin. Sisäiset ristiriitani ovat edelleen suuria, mutta olen saanut paremman kokonaiskuvan elämäntapahtumistani, ainakin joillakin tietoisuuden tasoilla. En pelkää tippumista pientenkään tasolle. Hyväksyntä aikuisessa minussa muita kohtaan on lisääntynyt, mutta tunnepuolteni välille tämä läheisyysasian kohtaamattomuus jättää ison miekan, jolla isommat voivat iskeä pienempiä. Noiden välille integroituminen tueksi tarvitsen turvallista läheisyyttä ja itseni hyväksymistä myös noin tyhmästi tuntevana. Tarvitsen psykoedukaatiota suoraan noille puolille. Niiden tasoisesti. Niiden tarvitseman turvallisen kokemuksen kautta ja aikana, niiden noustessa pintaan ihmettelemään, onko niiden tunteet ja tarvitsevuus ok.
