Itseni testausta, tutkiskelua
En voi kopioida elämäni vastauksia muilta. Koen ja tunnen itseni erilailla. Taas kerran tajusin, ettei minussa ole selvää yhtä yksittäistä ”ydinpersoonaa” en tunnista mitään mikä olisi, mitä voisi yksin kutsua minuksi. Minä olen aina yrittänyt muokata itseäni muiden mukaan, kopioida vastauksia, koska en ole tiennyt osannut lukea omaa kysymyspaperiani, en ole nähnyt mitään mikä on minä. On ollut vain osia, paloja, jokainen tilanne/ muisto eriytettynä useammille yksiköille. Kaikki tapahtumat tallennettu erilaisiin lokeroihin, ei ole janaa, tai on tavallaan. Osilla on ikäkausia, jaksoja, joissa ovat eläneet, ei niistä voi sanoa että on juuri tuon ikäinen. On pieniä, isompia, koululaisia, teinejä, nuoria aikuisia, aikuisia. On suojaavia, vältteleviä, puolustavia, pakenevia, hyökkääviä, lamaantuvia, tuntevia, tunteettomia, järkeistäviä, kehollisia, irrallisia. On kymmeniä erillisiä osasia, jotka kaikki yhdessä ovat kehittyneet selviytymään ulkoisia uhkia vastaan. Ne ovat muodostaneet tiimin.
Osaon inhonnut tiimityötä, vihannut rooliaan ja kokenut siitä katkeruutta toisia kohtaan. Toiset eivät juurikaan tiedosta muiden läsnäoloa, ovat erillään, kokevat vain omaa tunnettaan. Toiset ovat tietoisempia muista, toimivat enemmän yhdistellen tai erottaen. Itsetuhoisia rajaavat kontrolloivat. Hoivaajat huolehtivat pienemmistä suojellen vihaavilta. Vihaavatkin suojelevat omalla tavallaan. Kaikilla on oma paikkansa kaaoksessani. Niissä on järki. Ne muodostavat toimivat kokonaisuuden, jonka pitäisi nyt ymmärtää, että vaara on ohi. Että nyt saadaan vaan olla. Enää ei tarvitse pelätä ja puolustautua ja keskittyä selviytymiseen. Nyt saa ottaa vastaan hoivaa. Nyt on turvallista kiintyä ja luottaa muihinkin. Ulkopuolisiin. Voidaan tukeutua. Saadaan olla olemassa, kaikki juuri tämmöisiä kuin ollaan. Hassua. Kummallista. Lämpöistä. Samalla suru ja väsymys.
