Innostus ja pudotus
Suloisen katkeraa. Aina joku pikkuinen minussa innostuu, hyppii riemusta kun kuvittelee, että ehkä nyt minusta oikeesti tykätään. Ehkä tällä kertaa iskä ja äiti oikeesti välittää ja haluukin mulle jotakin hyvää ja kivaa. Ja en sais valittaa. Ne muisti mua. Mun pitää olla kiitollinen!
Isäni siis soitti mulle töihin, että voinko tulla kaupoille hakemaan paketin, kun on niin iso lahja, eivät pysty itse tuomaan (olivat autolla liikkeellä). Ihmetellen lupauduin, meillä kun ei ikinä juurikaan annettu lahjoa ja aina tuli sanomista, ei saanu tuhlata rahaa turhuuksiin, mitä lahjat hänen mielestään oli. Pikkuinen minussa heti innostui. Saadaanko me oikeesti joku iso hieno lahja? No mentiin paikalle, niin niillä oli Pentikin muovipussissa kaks kylpypyyhettä ja saippua. Se oli ostettu äidin saamalla lahjakortilla. Eli eivät olleet löytäneet itselleen, mitään mitä tarvitsevat niin käyttivät lahjakortin pyyhkeisiin meille. Kiva juttu. Jee. Lapsiani eivät muistaneet mitenkään. Ne olisivat lahjoja odottaneet. Pieni minussa pettyi. Toiko nyt oli se iso lahja, jota ei voinut edes tuoda itse suoraan meille. Tuo mahtui heidän autoon eikä painanut paljon, olisivat voineet tulla edes käymään ja moikkaamaan lapsianikin samalla, mutta ei.
Tiedän, en saisi valittaa. He muistivat minua. Minä ainut lapsi olen niin pilalle hemmoteltu, etten osaa iloita äitini lahjakortilla hommatuista pyyhkeistä, kun lapseni eivät saa mitään mummiltaan ja papaltaan. Minä olen itsekäs paska, kun olen surullinen, vaikka päästään viettämään mukavaa joulua anoppilaan. Pääsen valmiiseen joulupöytään ja tunnelma on lämmin ja siellä kaikki saavat kivoja lahjoja.
Miksi silti suren, lapsuuteni perhettä? Miksi suren jouluja, kun olen itse yksin kylmässä mennyt bussilla mummolaan, kun kotona on riidelty joulun turhuuksista? Miksi en vain voi nauttia nykyhetkestä? Miksi suren menneitä? Ilon edessä on aina surun varjo. Tunnen syyllisyyttä siitä, kun koen mieheni vanhemmat itselleni tärkeämmiksi kuin omani. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten osaa nyt olla kiitollinen tästä hyvästä, mitä lapseni saavat. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten itse jaksa touhuta riittävästi joulun eteen, koska saamme kaiken valmiina anoppilassa. On meillä kuusi koristeltuna. On kouluruokaa kotonakin. Kortit nyt unohdin pistää postiin, mutta muutoin olemme tehneet jouluvalmistelut. Silti joku surettaa. Enkä oikein tiedä mikä.
