Cowards
Jotkut terapeutitkin ovat pelkureita ja aiheuttavat enemmän haittaa kuin auttavat. En meinaa millään päästä yli tunteesta, että olen paha ja pelottava. Että olen isäni kaltainen hirviö. Enkä pääse yli ajatuksesta, että naiset eivät kestä tunteita. Että naiset ovat heikkoja pelkureita, jotka eivät osaa pitää puoliaan. Loistavaa. Yksi terapiakäynti vahvisti kaikkia virheellisiä uskomuksia potenssiin 10!
Meilläoli palaveri polilla, johon mieheni kin tuli mukaan. En siis jatka tuolla huumorintajuisella ammattilaisella, joka on psykologi ja psykoterapeutti ja jonka luona kyllä saa tuntea, mutta älä vaan sano ääneen mitä ajattelet ja tunnet, äläkä vahingossakaan loukkaa tai haaasta tai kyseenalaista rouvan ammattitaitoa millään tavalla. Nyt jännään tarjoavatko minulle uutta kokelasta vai saisinko sittenkin jatkaa nykyisessä toimivassa turvallisessa terapiasuhteessa, jossa sentään edistynkin enkä mene vain takapakkia.
Onneksi olen sentään näin pitkään käynyt tässä hyvässä oikeassa psykoterapiassa, missä tunteet on ok. Missä ne saa näkyä ja kuulua. Missä terapeutille saa huutaa vittua ja haukkua sen tyhmäksi osaamattomaksi kusipääksi. Saa pyytää anteeksi ja hajota pieneksi huutamaan ja kouristelemaan lattialle sohvan nurkkaan ja terapeutti pysyy tasaisena ja rauhallisena. Ei hötkyile ja säiky. Antaa tunteiden tulla ja mennä. Rahaa joo tarvittaessa. Ei suostu katkomaan käsiäni tai Anna minun pistää paikkoja palasiksi, mutta vihainenkin saisi kuulema olla. Joo en oikeesti pysty. Uhoon kyllä, mutta siihen se jääkin.
Totesi, että kaikkien terapeuttien pitäisi olla jonkun aikaa suljetulla osastoilla töissä, niin tajuuvat mitä kannattaa pelätä ja mitä ei. Totesi, nykyisen terapeuttikoulutuksen menneen huonompaan suuntaan. Enää ei opeteta perusasioita. Keskitytään hienoihin ”helppoihin” jotka parantaa ja hoitaa kuntoon. Niinpä. Muhun ei temput ja ylimielisyys uppoo. Mä vihaan semmosta.
