Jännitys
Pikkuinen minussa odottaa huomista, joku isompi pelkää. Mitä jos, jäänkin tyhjän päälle? Mitä jos minun pitäisikin jo selvitä omillani? Osaanko kertoa, miten oikeasti voin, kun en tiedä sitä itsekään? Osaanko ilmaista, miten olen terapiasta hyötynyt ja miksi koen, että Sille pitäisi löytyä joku jatko tai ainakin joku tuki, etten vetäydy samantien takaisin välttelemään kontrolliin ja tipu sitten hetken kuluttua syvemmälle tunteiden suohon. Tiedostan itseni. Tajuan keskeneräisyyteni ja rikkinäisyyteni, mutten miten osaisin ilmaista sen ventovieraalle ihmiselle, pysyen kuitenkin jotenkin järkikuosissakin. Pelottaa. Vaikeaa. En tahdo mennä, mutta tiedän, että minun on pakko. Kelan tuki on loppumassa. Yksityinen lääkäri ei enää kelpaa. Tarvitsen julkisenpuolen tuen/ mielipiteen asiaan. Olen vältellyt tätä koko elämäni ja nyt joudun nöyrtymään. Vituttaa. En minä halua tarvita mitään keltään. En minä halua olla rikki. En minä halua olla heikko. Tämä vitun terapia on tehnyt minusta tarvitsevan nössön, joka ei enää luotakaan itseensä. Kun defenssini ovat murtuneet olen ihan hukassa. Tunnen, mutten hallitse näitä tunteita. En osaa toimia näiden kanssa. Oli helpompaa olla irti itsestään. Oli helpompaa olla täysin erillinen. Miksi lähdin terapiaan? Mitä hyötyä tästä on? Tämä vaan sattuu ja Pelottaa. Juuri kun alkaa luottaa ja päästä eteenpäin, pitääkin luopua. Kuka muka saa itsensä kasaan näin lyhyessä ajassa? Mihin perustuu kelan 3 vuoden ”sääntö”. Joo voisin kai saada harkinnanvaraista, mutta kun käyn töissä, niin mähän oon just fine.
Vittu. Olen ihan jumissa. Voiko tuolta kautta saada jotakin tukea? En tiedä yhtään mitä haluan. Tiedän vain etten pärjää itse. Mutta samalla joku minussa vastustaa koko käyntiä. Joku pelkää. Joku vihaa. Joku häpeää. Olen tunnekaaoksessa. Enkä voi yhtään luottaa omaan käytökseeni. Ennen tiesin, että kontrolli minussa hoitaa kaikki tilanteet näppärän fiksusti. Nykyään en ole enää yhtään varma siitä, mikä minussa ryntää pintaan. Kun saa olla näkyvä terapiassa ja osin kotonakin, ei kuori pysy enää päällä muuallakaan. Hajoilen helposti ja hätäinen omana itsenäni ja kontrolli minussa ei tykkää tästä yhtään. Se on paniikissa, kun ei hallitse ja voi täysin varautua ja ennakoida kaikkea. Voisiko tuo lääkäri auttaa meidät parempaan kuosiin? Parempaan sisäiseen maailmaan yksi menolippu noin kolmellekymmenelle puolelle, kiitos!
