Traumojen hoidosta
Tuntuu, että psykoterapiat kulkevat aivan lapsen kengissä. Puhutaan kuinka tunteet ja tarvitsevuus on ok. Puhutaan, kuinka kaikki pitää oppia hyväksymään. Puhutaan, miten aikuisen kautta integraatio tapahtuu. Mutta miten aikuisen kautta voi itse itseään hoitaa ja auttaa, jos ei ole käsitystä itsestä aikuisena? Jos tuntiessa aikuinen on taustalla oppimassa, mutta lapsi tarvitsee konkretiaa. Mallin aikuiselta, johon luottaa. Terapeutilta. Sitten voi oma aikuinen matkia ja mallintaa oppimiaan taitoja.
Kun traumat pohjautuvat aivan varhaisiin kokemuksiin, pienen lapsen turvattomuuteen, on reaktiot vahvasti kehollisia. Me rakennumme kehomme kautta. Kun omassa kehossa ei tunnu turvalliselta, kun se on rikottu, miten voi sen kautta tuntea turvaa? Turvan tarvitsee ulkoakäsin. Kosketuksen kautta. Mutta kosketus on terapeuttien painajainen. Eihän niin saa tehdä. Turvallinen, kunnioittava, rajaava kosketus on se mitä vaille suurin osa meistä traumatisoituneista on jäänyt paitsi. Se on avain tunteiden hallintaan ja kohtaamiseen. Turvallinen hyväksyvä koskettaminen antaa rajoja. Auttaa pysymään läsnä kehossa. Auttaa hyväksymään kehon reaktiot omiksi. Tuo lohtua ja opettaa oikeaa hyväksyntää itseään kohtaan. Tähän yhdistettynä sanat, jotka olisi tarvinnut kuulla jo lapsena on vahva avaava ja korjaava kokemus. Trauman läpieläminen ei jää ulkoiseksi, ei ole toistoa, vaan mallintaa sitä toimintaa, mitä silloin olisi tarvinnut. Tuo pitää kohdistua traumaa läpielävälle tasolle suoraan. Ei aikuisen kautta. Tuon pienen pitää saada kokemus, että siitä pidetään huolta, ei satuteta. Lapselle kerrotaan, että sille tehtiin väärin, että se ei ole paha. Teini saa vihata, viha on normaalitunne, tärkeä tunne. Luottamuksen rakentaja. Vihalle annetaan tilaa. Sekin hyväksytään. Toimintaa rajataan, tunnetta ei. Tämä on monille terapeutille myös vaikea asia. Omani onneksi on rauhassa vihani kanssa. Vittuja ei lasketa, ne saa olla. Saan haukkua sieluni kyllyydestä ja sitten joku mussa pyytää anteeksi. Saan tuntea eikä terapeutti ota sitä itseensä, ei suutu tai pelästy. Pysyy tasaisena.
Kunpa pienetkin minussa vielä saisivat turvaa ja näkyä ja olla hyväksyttyjä tarvitsevina, kainalonkaipuisina. Kunpa ne saisivat anteeksi. Kunpa ne voisivat tuntea itsensä puhtaiksi. Ehkä vielä jonakin päivänä.
